• Kirjaudu

Segregaatio on uhka myös Vantaalla

Kokoomuksen helsinkiläinen pormestariehdokas Jan Vapaavuori korosti Kauppalehden ja Uuden Suomen pormestaritentissä 27.3.2017 segregaatiota Helsingin kohtalonkysymyksenä. Jan Vapaavuori varoitti päättäjiä: ”Asuinalueiden eriytymiseen on hyvin hankala puuttua, jos se kerran päästetään tapahtumaan.” Segregaatio eli alueiden liiallinen eriytyminen on uhka koko pääkaupunkiseudulla, myös Vantaalla.

Maahanmuutto on todellisuutta koko Euroopassa ja myös Suomessa. Monissa eurooppalaisissa maissa on tehty maahanmuuton hallinnassa ja kotouttamisessa virheitä, jotka keskusteluttavat meilläkin ja joihin on puheissaan puuttunut jopa Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump. Naapurimaahamme Ruotsiin on päässyt syntymään syrjäytymisalueita (ruot. utanförskapsområden), joihin kasautuu syrjäytymisen sosiaalisekonomisia kerrannaisongelmia: osattomuutta, pitkäaikaistyöttömyyttä, jengiytymistä, taparikollisuutta yms. Näitä alueita on myös Belgiassa, jossa Suur-Brysselin pahamaineisella Molenbeekin entisellä teollisuusalueella asuu noin 90 000 ihmistä ja sen joillakin alueilla jopa 80 prosenttia kaupunginosan asukkaista on muslimeita. Sekä Brysselin että Pariisin terrori-iskujen tekijöillä oli yhteyksiä Molenbeekiin, josta on muodostunut islamislaisten jihadistien pesäke.

Vaikka Suomeen ei olisikaan syntymässä tällaisia äärimmäisiä alueita, jotka voivat toimia jopa terrorismin kasvualustoina, on pääkaupunkiseudulla ja Vantaalla oltava huolissaan alueiden segregaatiosta eli liiallisesta eriytymisestä. Tarvitaan kaikkia kaupungin käytössä olevia välineitä: kaavoitusta, kaupungin vuokra-asuntotarjonnan suuntaamista, maantieteellisten koulualueiden tasapainottamista yms. keinoja, jotta Vantaalla voidaan estää gettoutumista ja syrjäytymisalueiden syntymistä.

Aivan kuten Helsingissä, on gettoutumisen ja syrjäytymisen ehkäisy kohtalonkysymys myös Vantaalla. Koulut ovat alueiden eriytymisen keskiössä. Jos koululaisten vanhemmille tulee tunne, että heidän alueensa lähikoulussa ei suuren maahanmuuttajaoppilasosuuden tai koulun opettaja-aineksen vuoksi enää saada hyvää opetusta, vanhemmat helposti hankkiutuvat lapsineen muualle parempien koulujen toivossa. Muuttaneiden tilalle edullisen asumisen alueille siirtyy jälleen uusia maahanmuuttajia, eli alueiden eriytyminen koulujen kautta on itseään ruokkiva ja kiihtyvä ilmiö. Vantaan kaupungin tulee tukea syrjäytymisvaarassa olevien alueiden kouluja ja yhteisöjä monin tavoin, siten ehkäisten alueiden segregaatiota ja gettoutumista. Tämän tulee olla tärkeä prioriteetti Vantaan päättäjille, jotta voimme ylläpitää kaikille hyvää Vantaata.


Aki Härkönen
Rautatieinsinööri, pääluottamusmies

Aki Härkönen