• Kirjaudu

Perustiedot

Sähköposti: jori.nummelin@kolumbus.fi

Luottamustehtävät

Poliittiset luottamustehtävät Vantaalla ja puolueessa vuodesta 2013 alkaen.

Aviapolis-Tikkurila-Hakunilan kehittämistoimikunta (1.6.2017 - 31.5.2021)

* Listaus perustuu kotisivuja varten tallennettuun tietoon eikä sisällä kaikkia nykyisiä tai aiempia luottamustehtäviä.

Lisätietoja

Olen koko pienen ikäni ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Aktiivityöurani aikana siihen ei ollut riittävästi aikaa, nyt on. Olen hyvin perhekeskeinen ja uskon perinteisiin perhearvoihin. Omaan onnekseni erittäin läheiset suhteet jälkipolveeni. Tätä kautta olen hyvin päivitetty niin nuoren perheen arjesta ja työelämän haasteista kuin koululaisten kouluun ja harrastuksiin liittyvistä iloista ja murheista. Perheen lisäksi minun elämäni keskiössä ovat musiikki, kuvataiteet, koti ja Lappi.

Työurani johdosta omaan hyvän ja laajan verkoston niin valtakunnan kuin kuntatason päättäjiin. Viimeiset viisi vuotta opetuslautakunnassa istuneena olen päässyt myös käytännössä tekemään päätöksiä ja samalla tutustunut kaupungin hallintoon ja virkamiehistöön. Olen mukana myös Kokoomuksen verkostotoiminnassa. Toimin puheenjohtajana Luovan työn ja talouden työryhmässä, joka lausuu, tekee esityksiä ja uusia avauksia lähinnä Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Olen kokenut, yhteistyökykyinen  ja ratkaisuhakuinen neuvottelija ja minulle on tärkeää saada asiat ajallaan päätettäviksi. Avoimmuus on oleellinen osa hyvää hallintoa.

Luonteeltani olen optimisti mutta samalla realisti. Niin mukavaa kuin se olisikin, olisi vastuutonta luvata jotakin, johon rahat eivät riitä. Ja kun säästöjä on pakko tehdä, on selvää, että ne pitää valitettavasti tehdä sieltä, mihin rahaa on perinteisesti eniten budjetoitu.

Ominta aluettani ovat talous, sivistystoimi varhaiskasvatuksesta aikuisopiskeluun sekä seniorikansalaisuus. Vantaan talous on pakko saada kestävälle pohjalle. Se on kaikkien etu. Samalla Vantaan tulee olla vetovoimaisempi asuinalue uusille veronmaksajille. Niin perheille kuin yrityksille. Tulorahoitus on saatava nousuun. Valtionosuusjärjetelmä pitää saada reilummaksi Vantaan kaltaisille kasvukeskuksille. Kannatan lämpimästi entistä läheisempää yhteistyötä Helsingin kanssa. Synergiaetuja on tarjolla runsain mitoin.

Kouluihimme tulee taata työrauha sekä turvallinen oppimisympäristö. Investoinnit tarkkaan harkintaa ja hallintokulut tarkastelun alle. Kiinteistöverolle vihdoin stoppi ja eläkeläisille huojennusta siihen. Rakentamisessa tulee panostaa määrän sijasta laatuun. Valvontaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Politiikka ja poliitikot ovat tutkimusten mukaan vähemmän arvostettuja kuin aiemmin. Entistä harvempi haluaa mukaan päätöksen tekoon. Tämä viesti tulee ottaa vakavasti. Meillä kaikilla päätöksentekijöillä on peiliin katsomisen paikka. Kansalaisia ja äänestäjiä ei voi vaihtaa. Päättäjät voi. Äänestäjät odottavat tekoja. Olisiko nyt korkea aika lopettaa nurkkakuntainen pikkupolitikointi ja ryhtyä yhdessä talkoisiin yhteisen kotikaupunkimme ja sen asukkaiden hyväksi? Olisi.