• Kirjaudu

Perustiedot

Sähköposti: maarit.raja-aho@kolumbus.fi

Luottamustehtävät

Poliittiset luottamustehtävät Vantaalla ja puolueessa vuodesta 2013 alkaen.

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Kaupunkisuunnittelulautakunta Varapuheenjohtaja (1.6.2017 - 31.5.2021)
HUS valtuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)

Tarkastuslautakunta, varajäsen (1.6.2017 - 31.5.2021)

* Listaus perustuu kotisivuja varten tallennettuun tietoon eikä sisällä kaikkia nykyisiä tai aiempia luottamustehtäviä.

Lisätietoja

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Halu vaikuttaa yhteisiin asioihin on kasvanut siihen pisteeseen, että asetuin ehdolle kuntavaaleissa 2017. Liityin kokoomuksen riveihin kaksi vuotta sitten ja vuosi sitten aloitin Länsi-Vantaan kokoomuksen hallituksessa, jossa saan kunnian jatkaa tämänkin vuoden varapuheenjohtajana. Uudenmaan piirin kokouksiin pääsen tänä vuonna yhdistyksemme äänioikeutetuksi edustajaksi. Viime syksynä sain luottamustehtävän kun minut kutsuttiin vapaa-ajan lautakunnan varajäseneksi ja olenkin saanut kunnian osallistua kokouksiin.

Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri ja pääaineeni oli gerontologia ja kansanterveystiede, laaja sivuaine viestintä. Pro gradu –tutkielmani tein ikääntyneiden ihmisten lääkkeiden käyttöön liittyen yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Minulla on opettajan pätevyys ja terveydenhoitajan/sairaanhoitajan AMK tutkinnot. Olen suorittanut myös opetushallinnon tutkinnon, joten minulla on rehtorin pätevyys.

Suunnitelmani on suorittaa valtiotieteiden maisterin tutkinto politiikasta ja viestinnästä. Viestinnän opintoja minulla on niin paljon, että saisin sen tekemällä syventävät opinnot ja gradun, joten se onnistuisi minulta työn ohessa. Gradun aihekin on jo valmiina ja se palvelisi myös sekä päivätyötäni että tätä politiikan harrastustani. Mikäli käy niin hienosti, että tulen valituksi valtuustoon tai saan luottamustehtävän, se palvelisi sitä työtä erittäin hyvin!

Työnteko on ollut minulle aina erittäin tärkeää, joten olen aina opiskellut työn ohessa tai päinvastoin työskennellyt opiskelun ohessa. Lukiossa opiskellessani työskentelin vakituisesti iltaisin ja viikonloppuisin Härmän Kylpylässä. Terveydenhoitajaksi opiskellessani olin myös vakituisessa osa-aikatyössä myyntialalla.

Minulla on 20 vuoden kokemus terveysalan eri toimintaympäristöistä. Olen toiminut palvelutalon johtotehtävssä, opettajana, kouluttajana, terveydenhoitajana, sairaanhoitajana ja lääkealalla tuotespesialistina. Lääkemaailmassa työskennellessäni opiskelin myös ja suoritin Markkinointi-instituutissa markkinoinnin tutkinnon sekä mainosalan ammattitutkinnon. Kävin myös Mercuri instituutissa lukuisia myynti- ja esiintymistaidon kursseja.

Nyt työskentelen Vantaan kaupungilla kahden palvelutalon esimiehenä. Toinen on ympärivuorokautinen palvelutalo ja toinen päiväpalvelutalo. Asukkaat ovat vanhuksia ja mielenterveyskuntoutujia. Asukkaita taloissa on yhteensä noin 90. Isommassa talossa toimii lisäksi kuntoutus- ja arviointiosasto, jossa arvioidaan ikääntyneiden toimintakykyä ja sitä, mikä olisi heille turvallisin asumismuoto. Alaisia minulla on n. 40.

Olen toiminut Metropolia ammattkorkeakoulussa tuntiopettajana opettaen geronomiopiskelijoita. Tuo kokemus antoi näkemystä koulujen ja työelämän välisen yhteistyön tärkeyteen.

Lääke-edustajavuosinani kiersin Suomea ristiin rastiin ja pääsin tutustumaan terveysalan erilaisiin toimintakulttuureihin ja organisaatioihin. Tuo kokemus on osaltaan kasvattanut laaja-alaista näkemystäni ja osaamistani terveydenhuollon eri toimintaympäristöissä.

Olen hyvin liikunnallinen ja harrastuksiini kuuluu kuntosalilharjoittelu lenkkeily ja käyn ryhmäliikunnassa. Satunnaisia harrastuksiani ovat golf, laskettelu ja ratsastus.

Olen erittäin eläinrakas ja viimeisen päälle koiraihminen. Minulla oli vielä mutama vuosi sitten westie, mutta hetkellä minulla ei ole omaa koiraa. Suunnitelmissani on westiepennun hankinta. Silloin tulisi jälleen ulkoiltua säännöllisesti Hämeenkylän kauniissa maisemissa sekä harrastaa agilityä.

Haluan antaa oman osaamiseni ja innokkuuteni yhteisten asioiden hoitamiseen ja olla osaltani rakentamassa parempaa yhteistä Vantaata!